Rauhallista Joulua!

Joulukaloreille tehtiin tilaa vielä Aatonaattona huhkimalla normaalin treeniohjelman mukaisesti, joskin “vääränä” päivänä. Eli torstain ohjelma siirrettiin keskiviikolle ja torstaille lepopäivä. Meillä kun elämä rakentuu salipäivien mukaan nykyään.
Joskus se rakentui koiranäyttelyiden ympärille ja minkä ympärille milloinkin. Nyt näin. Perjantaina pääsee taas normaaliin aikatauluun 🙂 
Joku voisi kuvitella tälläisen elämän olevan raskasta. No ei se ole kun tekee sitä mistä tykkää ja treenaamiseen on hirveä himo. Sellaista taas ei kannata tehdä mistä ei tykkää.. Melko yksinkertaista, eikö 🙂 Turha tuhlata elämäänsä minkään asian väkisin vääntämiseen. Vaihteeksi kliseistä mutta niin totta.

voimanosto maastaveto voimanosto vastuskumi

Aatonaaton ohjelmassa oli mm. maastavetoa korokkeelta ja takareisijumppaa 🙂

voimanosto

Jani kanniskeli jälleen treenaamisen ohessa ansiokkaasti painoja paikasta toiseen 😛

kiinanharjakoira ystäväkoira

Aattona yksi parhaista jutuista tulee olemaan vanhainkodin vierailu Ystäväkoirien kanssa. Meidän vakkari vierailupäivä on aina torstai ja nyt se osuu Jouluaattoon.
Juhlan kunniaksi tytöille puetaan jouluisempaa päälle ja vietetään mukava tunti vanhusten parissa.

Oikein rauhallista Joulua kaikille!!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *