Voimanosto EM 6.3.2019

Ensimmäinen KV voimanostokisa käytynä. Unkarin Gyor oli mahtava kokemus, monenlaista ehtii neljän päivän aikana. Nuppi on vieläkin vähän sekaisin reissusta, ja heti kotiutumisen jälkeen alkaneesta flunssasta, mutta koitetaas vähän laittaa ajatuksia ylös kuitenkin 🙂

Aivan ensimmäiseksi kuitenkin kiitokset kaikille tukijoukoille!
Yhteistyökumppanit mukana tälläkin reissulla.
Kotona sirkuksen piti pystyssä Jani, ja kannusti koko ajan reissuun lähtemään.
LVK tiimin tuki oli tietenkin mukana niin henkisellä puolen kuin itse kisapaikalla, Margetta ja Jarmo hoitivat huollon aivan erinomaisesti, ja ilman heitä olisin ollut aika hukassa..
Kiitokset myös koko joukkueelle ja tsemppareille!!

Artikkelin kuvat sekä paljon muita matkakuvia löytyy tästä linkistä isompana (suosittelen vilkaisemaan linkin ja avaamaan kuvat isompana), sillä pienet maisemakuvat eivät pääse oikeuksiinsa tässä blogitekstissä..

gyor unkari voimanosto em penkkipunnerrus mave kyykky ipf svnl lvk team
Reissuun starttailin jo sunnuntaina 3.3. ettei kotoa tarvitse lähteä ihan keskellä yötä ajelemaan. Yöpyminen sujui siedettävästi lentokentän lähellä Forenom hostelissa. Siitä aamusta auto parkkiin Flyparkin alueelle, ja kyyti kentälle.
Matkassa mukana tiimin koru, tietenkin 😉


Oma vaaka piti alunperin jättää kotimaahan odottelemaan. Selkisi kuitenkin vielä hostellissa majaillessa, että paikanpäällä saattaisi olla hienoinen punnitusongelma, joten vaaka matkasi Gyoriin asti. Aiheutti ehkä hieman hämmennystä käsimatkatavaroissa turvatarkastuksessa, samoin kuin voimanostovyö metallisolkineen..

 
Reilu 10 vuotta edellisestä lentelystä. Kentällä selvisi kuitenkin hyvin. Jopa lento oli siedettävä, vaikka jonkinmoista lentopelkoa on mulla ollut olemassa, kiitos aiemman hieman pomppuisemman kyydin. 

 

Matkaeväitä lähti aikalailla mukaan kotoa. En osannut arvioida miten reissaaminen vaikuttaa painoon, enkä myöskään halunnut riskiä oudoista ruoka-aineista, nestekeräymästä, saatikka ruokamyrkytyksestä.. Paikallisessa kaupassa täytyi mennä tutuilla tuotemerkeillä, tuo kieli kun oli aika mahdotonta ymmärtää 😀
Ihan iloinen asia oli huomata laukkua purkaessa, että olin sentään vahingossa napannut tonnikalatölkin, jossa oli aukaisija mukana 😉

gyor unkari voimanosto em penkkipunnerrus mave kyykky ipf svnl 

Kisahotelliksi valitsin Hotel Klaströmin, mikä olikin oiva valinta. Läheisissä kortteleissa oli vaikka miten paljon hienoja rakennuksia ja samassa korttelissakin barokki tyylinen Karmeliitta kirkko, johon uskaltauduin hetken  mietinnän jälkeen vilkaisemaan sisällekin. Näky oli vaikuttava. Miten muinoin onkaan rakennettu kaikkea hienoa.
Koitin katsella nähtävyyksiä säästeliäästi, ettei jalat suotta väsyisi, mutta pakkohan sitä oli vähän kierrellä.

  

Kisaan ilmottautuminen hoitui maanantaina naapurihotellilla. Tunnin lappujen jonotus lämpimässä kisatoimistossa ei sillä kohtaa kovin naurattanut, mutta tulipa sekin hoidettua.
Päälle paikallista energiajuomaa 😉

  gyor unkari voimanosto em penkkipunnerrus mave kyykky ipf svnl lvk teamgyor unkari voimanosto em penkkipunnerrus mave kyykky ipf svnl lvk team  

Kisaa edeltävänä päivänä kävin tsekkailemassa kisapaikan. Mukavasti kävelymatkan päässä. Mukavan kokoinen areena, hyvät lämmittelypaikat. Homma tuntui toimivan ja suomesta oli paikalla hyvä huoltoporukka. Niinpä pientä syyllisyyttä tuntien en siihen hommaan osallistunut kannustusta lukuunottamatta.
Fiilis omaan kisaan oli aika epätodellinen. Jostain syystä paras keskittyminen oli jotenkin jäänyt kotisuomeen ja sitä ehti miettiä monenlaista. Olenko joskus jotain voimanostoa muka treenannutkin ja mitähän tästä tulee.. Täällä sitä nyt kumminkin ollaan.


Kahvia ja banaania. Kisapaikan houkuttelevat leivokset saivat pysyä koskemattomina 😛

unkari gyor voimanosto epf ipf lvk team penkki kyykky mave svnl

Istuskelin moneen otteeseen hotellin vieressä Tonavan sivujoen rannalla. Kaunista maisemaa ja paljon koiriensa kanssa lenkkeileviä ihmisiä. Mukavan rauhallista kuitenkin ja siistiä.

  

Kisa-aamuna voimasukat jalkaan ja hyvissä ajoin taksilla kisapaikalle. Hotellihuoneessa ei jaksanut maata enää hetkeäkään, ja kaupungilla kiertely ei nyt tullut kysymykseen.
Fiilis oli edelleen epävarma ja sehän ei ole kovin hyvä juttu se. Mutta eivätpä ole päivät samanlaisia, ja niillä mennään mitä sillä hetkellä on tarjolla.

Ekana puntarilla ja päivän paino oli tasan 70kg. Sinänsä hyvä, että olin porukasta aikalailla kevyin. Tasatuloksessa vaaka olisi mun puolella.
Ennakkoon ranking sijoitus oli neljäs. Toki tulipa opittua, ettei niitä pitäisi pahemmin katsella.
Puntarilta ruokakassin kimppuun, ja hiilaria nassuun kera suolapähkinöiden 😀

kisakuvat EPF

Ekaan kyykkyyn tankoon 120 kiloa, mikä piti olla helppo ja niin se olikin. Mutta jo viime kisasta tuttu painajainen, kisatangon ottaminen kisatelineestä tuotti taas päänvaivaa. Siihen on siis hiottava muutosta.

Videot; Kyykky 1, kyykky 2, kyykky 3..

Kakkoseen 130 kiloa, mikä sekin piti olla suht iisi. No ei ihan ollut. Tanko ei taaskaan halunnut tehdä yhteistyötä. Aikakin kuulemma meni liki nolliin kuulin jälkikäteen. Puristaa piti nostossa enempi mitä halusin.
Kolmannelle arvoin onko se 132,5 vai 135. Tuumasin ettei 2,5kg hyödytä mitään ja ahnehdin vitosta lisää. Se oli virhe, mikä helppo sitten jälkikäteen huomata.. 135 kiloa jäi tehokkaasti matkalle, ja nosto oli kaikkineen huono alusta lähtien. Ei näin..

 

Tässä kohtaa tavoittelemani kolmosrankattu ei kuitenkaan juurikaan päässyt karkuun. Huomasin tilanteen, vaikka koitin vältellä sen seuraamista. Ehkäpä yhteistulosmitali ei karannut vielä. Turhia ajatuksia tässä kohtaa kisaa..

Penkin lähtöön 82,5, seuraavaan 87,5. Tulipa taas mokattua. Ilmeisesti kakkosnoston aikaan ajatus livahti jo viimeiseen, mihin piti laittaman 90 kiloa.

Videot; penkki1, penkki 2, penkki 3

Kakkosnoston vauhti hiipui juuri ennen loppua ja tanko jysähti paikalleen. Ei näin.
Kolmannelle ei siis voinut korottaa, vaan keräten kaikki puristus ja pää kasaan ja korjaten virhe.
Korjaus onnistui ja viimeisellä 87,5 tuli ylös.
Samaan aikaan kakkosrankattu jäi ilman tulosta ja kolmosrankattu päätyi samaan penkki tulokseen. Ei siis karannut vieläkään ja penkissä jäi mun painoedun turvin taakse.
Eli penkistä lajihopea, mikä tietenkin oli mukava asia se.

Sitten maven kimppuun. Tässä kohtaa en tiennyt missä tulokset tarkemmin menee, mutta pian tuo selvisi, että takaa on yhteistuloksessa tulossa kaksi vauhdilla ohi isoilla maveilla.

Maven lämmittelyssä 140 kiloa painoi sen verran, että yhteistuumin laskettiin aloitus aiotusta 150 kilosta 145 kiloon ja säästettiin voimaa loppuun.

Videot; mave 1, mave 2, mave 3

Eka veto nousi ihan ok. Toiseen laitettiin 157,5 kiloa, mikä oli huollon ehdotus ja oikein hyvä sellainen. Se myös ylös, mutta siinä kohtaa tiesin, että kovin paljoa ei tankissa enää ole.
Viimeiseen ehdotin itse 162,5 kiloa, minkä tunsin vielä löytyvän. Huolto kuitenkin aivan oikein tuumasi, että nyt ei auta muu kuin 165. Eipä muuta kun koittaen keräillä itseään, mutta mutta. Väkisin se ei nyt vaan onnistunut. Vaadittu muutama kilo oli jäänyt matkasta, syystä tai toisesta. Ja tanko nousi vain muutaman sentin.
Kyllähän se todentotta harmitti. Viimeinen nosto olisi tuonut painoedun turvin jopa hopeisen yhteistulosmitalin, mitä en ikinä olisi uskonut saavuttavani. Enkä saavuttanutkaan. Olinpa siis oikeassa..
Näin ollen kaksi etukäteen huonommaksi rankattua pyyhälsi loppumetreillä ohitse, kahden tipahtaessa edestä pois, ja itse pysyen siinä nelospaikalla.
Joskos nyt sitten jatkossa ei tuijoteltaisi niitä ennakkolistoja ollenkaan..

Yhteistulosta lopulta 375 kiloa, kun tarkoitus oli parantaa kaikkia omia ennätyksiä. Ei tällä kertaa..

  


Palkintopallilla pääsi kääntymään siis penkki kakkosena
Video

kuva Margetta Salminen

gyor unkari voimanosto em penkkipunnerrus mave kyykky ipf svnl lvk team  

Kisan jälkeen oli tarkoitus taapertaa johonkin paikalliseen ruokapaikkaan, mutta eipä nuo oikein olleet enää auki ja ekana vastaan tuli Mc Donalds. Edelleen kielitaidottomana pyysin paikan isoimman hampparin ja ranskikset. Ja muistin miksen pidä pikaruuasta. Oli sen verran mauton ja kuiva hamppis, että ei tarvi taas hetkeen kokeilla 😛
Hotellin baarista yksi olut ja huoneeseen mietiskelemään päivää. Sen verran oli energiaa jälkikäteen, että ihan heti ei uni maistunut 😀
Aamusta kotimatka starttasikin jo hyvissä ajoin.

           

Lentokentän heräteostoksina muutama likööri 🙂

Näin siis tämä reissu. Tuloksellisesti lähinnä pettymys, penkki siedettävä. Toki noinkin huonolla fiiliksellä, tulos olisi voinut olla vieläkin heikompi. Opetellaan taas niitä asioita mitkä pettivät eniten..
Kaikkineen kokemuksena kuitenkin oikein hieno reissu, enkä varmasti ilman voimanostoa olisi koskaan päätynyt ihastuttavaan Gyor nimiseen kaupunkiin Unkarin laitamilla 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *