Vuoden -25 varustevoimanosto EM kisapaikkana oli jälleen Tsekin Pilsen. Samoin kuin vuonna -23, ja myös vuonna -26 kisat tulevat olemaan samassa paikassa..

Pitkin kevättä piti miettiä mitä kisan kanssa tekee. Viime vuonna alkaneet krempat tuntuivat aina kukin nostavan päätään vuorotellen.
Varuste SMt hoideltiin flunssan jälkimainingeissä pelkkänä tuloksen tekona.
Maaliskuulla kävin kansallisen varustekisan verran testaamassa kuntoa. Se kisa meni hyvin kyykyn ja maven osalta, joissa SEt, mutta penkissä selkä kramppasi, ja sitä se on tehnyt sopivin väliajoin viime heinäkuusta lähtien. Asiaa on koitettu hoitaa monella tapaa, mutta sitkeä seuralainen tuntuu olevan.

Kisaan kuitenkin päätettiin lähteä, ja toivottiin selän kestävän.

Kisa Tsekeissä alkoi jo useita päiviä ennen omaa vuoroa, ja kummallisesti monet, hyvin kokeneetkin nostajat, jäivät penkissä ilman tulosta.
No tulihan siihen selkoakin. Uusi Maniakin teline/penkki ei saanut ylistystä kisaajilta. Välineet on samat kaikille kyllä. Mutta kyseinen penkki on todella kova, eli siitä ei saa selälle ja nostoon tukea. Samoin lavamaton kerrottiin olevan todella liukas.
No tämäpä ei yhtään mieltä rohkaissut, päinvastoin. Ja pohdin jo kotona, mitä teen penkin aloituksen kanssa, etten seuraile ikävää esimerkkiä jääden ilman tulosta.

Tällä kertaa Finnair yllätti menolennon osalta vaihtamalla varauksen halpalentoyhtiölle.
Pitäisi varmaan jo muuttaa ajatusmaailmaa, ja alkaa tähyillä muita kuin Finnairia varausten kanssa.
Suoraan varaten ko. yhtiöltä hinta olisi ollut edullisempi, kuin Finnairin lento. Mutta näemmä lentoyhtiöt voi tehdä mitä lystää. Onneksi edes aikataulu pysyi samana.
Kenttä-hotellikuljetusta saatiin odotella extraa, mutta Pilseniin saavuttiin kuitenkin hyvissä ajoin torstaina, kun kisapäivä oli perjantai.

Torstaina kävin tutkaamassa kisapenkin, ja tosiaan, se oli kivikova.
Tässä kohdin päätin pudottaa penkin aloituspainoa 5kg suunnitellusta, jotta tanko varmasti nousisi, vaikka penkistä ei normaalia tukea saisikaan.

Torstai sujui ”aikaa tappaen” ja vaa’alla rampaten. Painoa ei ollut tarpeen pudotella kuin juuri alle tarpeellisen, mutta tuntui tuo seilaavan aikalailla.
Kisaeväänä jälleen kerran mm. Metsärannan retkieväs, mikä on ihan ehdoton juttu reissuilla. Ei vaadi kylmäsäilytystä avaamattomana, kulkee hyvin matkatavaroissa mukana, ja menee ääntä kohti kylmänäkin.

Perjantainakin joutui aikaa kuluttamaan. Punnitus oli vasta klo 15 ja itse kisa alkoi klo 17.
Aamupalankin jälkeen paino vielä mystisesti putosi, ja kisavaaka näytti lopulta lukemaa 67,23kg. Siinä kävi jo hetken mielessä pyöriikö kisapuvut päällä, ja on liian löysät.

Kyykystä oli toki aavistus jo ennakkoon, että siinä annan jälleen etua muille.
Polven rasitusvamman vuoksi piti myös alkuvuodesta alkaa muuttaa kyykkytyyliä, eikä sekään tehnyt hommaa yhtään helpommaksi.
Lämmittelyn alkaessa totesin, että pään ja kropan yhteistyö katosi jonnekin, ja tuntui kun ei olisi koskaan kyykännytkään. Uusi opeteltu kyykkytapa häipyi tehokkaasti, ja jo tangon irrotus telineestä tuntui hankalalta.
Yhtä kaikki, ajateltu aloituspaino pidettiin, ja lavalle 142,5kg aloitusta hakemaan.

Alkuasentoon pääseminen ei ollut mikään ideaali.
Kyykky oli hidas ja nykivä kuin mikä ja ihan väkisin väännetty, mutta ajattelin vain, että nyt on pakko mennä alas ja tulla ylöskin. Mitä alemmas menin, sitä varmempi olin, että kaadun eteenpäin.. Onneksi se vain tuntui siltä, ja 3-0 hyväksytty kyykky.

Videot EPF streamistä.

Toiseen kyykkyyn 152,5kg. Se tuntui kaatuvan taaksepäin, mutta onneksi jälleen vain tuntui.
3-0 hyväksytty.
Kolmosnostosta ei ollut mitään järkevää ajatusta mikä vielä tulisi, joten pyysin 157,5kg ja toivoin senkin nousevan, sillä norjalainen kilpasisko meni jo menojaan 170kgn aloituksella.

Viimeinen ei ollut yhtään sen helpompi kuin muutkaan. Tekniikka oli hukassa, luulin kaatuvani, ja polvet huusi apua, sillä kyykky meni aikalailla vanhalla tapaa, josta oli pyritty pois polvikivun takia.
Kyykyt tuli kuitenkin suoritetuksi kolmella 3-0 hyväksytyllä nostolla, vaikka oma tuntemus jokaisesta oli karsea, ja ihmettelen miten ne kaikki onnistuivat.. Kyykystä lajihopea.

Norjalainen otti tässä kohtaa 17,5kg johdon nostoillaan, plus siihen 2,5kg koska hän oli kevyempi, ja tasatulokseen päätyessä kevyempi voittaa.

Penkki tuntui lämmittelyssä omalta, mutta Maniakin penkki oli alla vain lavalla. Ja jännittihän se.
Ekaan 97,5kg, millä painolla ei ole aikoihin varustepenkkikisaa aloitettu.
Painossa ei olisi pitänyt olla mitään ongelma, mutta ilmeisesti asento pääsi hieman luistamaan, ja ihan yllärinä kesken noston vasen puoli alkoi karkaamaan. Kisan jälkeen katsoen videolla näkyy, että korjausliikkeessä hanurikaan ei ihan laillisilla teillä ollut, vaan pomppasi penkistä. Nosto 2-1 hyväksytty, sanomista tuli tangon heilahduksesta, mutta jury ei nostoa kuitenkaan kumonnut.

Kakkoseen 102,5kg, joka oli kisan paras penkkisuoritus, mutta ei sekään kummoinen.
Tämä 3-0 hyväksytysti.

Viimeisellä 107,5kg oli tarkoitus saada edes hitunen etumatkaa kiinni. No toisin kävi.

Penkkiin asettuessa en saanut vasemman jalan alle mitään pitoa. Aiemmissa nostoissa matto ei luistanut, nyt luisti niidenkin edestä.
Jälkikäteen ajatellen asento olisi pitänyt ottaa kokonaan uusiksi ja koittaa etsiä parempi paikka. Sillä mitään muuta selitystä en liukkaudelle keksinyt, kuin että osuin tällä kertaa maton kuluneeseen kohtaan, ja se oli siksi todella liukas. Toki onneksi näin kävi vain yhdessä nostossa.
Tanko oli otettava käsille, vaikka asento oli onneton, ja saattoi jo arvata mikä on lopputulema. Vallankaan maksimia lähentelevää varustepenkkinostoa ei yhden jalan tuella kaiveta ylös.

102,5kg tuloksella lajihopea.

Lavavarustus harmitti siinä määrin, että siitä pieni avautuminen omana kirjoituksenaan..

Norjalainen sai kolmannellaan 105kg ja otti 2,5kg lisää etumatkaa.

Maveen jäi siis kiinniotettavia kiloja 20kg plus painoedun kuittaus 2,5kg, joten mavea olisi nosteltava rapsakka 22,5kg enempi kuin norjalainen, jos mieli tämän vuoden mestaruuden tuoda kotiin.
Huolto, Finne & Sohlman, sai hoitaa laskutoimet, mun tarvisi vaan nostaa se mikä on nostettava.

Tässä kohtaa päivää takki oli jo aika tyhjä. Huonot kyykyt ja penkit ei tehneet päivää helpoksi sen paremmin fyysisesti kuin henkisesti, ja vielä tarvi nyhtää viimeiset voimat jollain pakolla kropasta irti.

Ekaan maveen alkujaankin suunniteltu 162,5kg tuloksen varmistamiseksi, se riitti myös tällä erää ykköspaikkaan. Ekasta mavesta 1 punainen. Ilmeisesti toinen sivutuomari ei pitänyt loppuasennosta.
Sitten katseltiin mitä norjalainen korottaa ja mitä pitää tankoon lisätä.

Kakkosmaveen 170kg, sillä taas kärkeen, ja odottelemaan mitä viimeiseen jää kiskottavaa.

Norjalainen sai viimeisenkin nostonsa ylös, ja sen myötä viimeisellä mavella oli nostettava 175kg, tai mestaruus matkaisi Norjaan.
Toki se on nostettu ennenkin, mutta se ei näissä kohdin merkitse mitään.

Päässä ehti pyöriä jos mitä ja kroppa oli tosi poikki. Voi kyllä todeta, että oli yksi vaikeimmista nostoista kisauran aikana, ellei se vaikein.

Tanko irtosi lavasta, tuijottelin silmiin häikiviä valonheittimiä, ja hoin itselleni, että nostat sen ihan väkisin, vaikka mikä perkele olisi.
Tämä oli eka kohta (onneksi vasta nyt), missä selän/kyljen kramppaillut kohta muistutti itsestään. Sai muistutella mitä lystäsi.
Loppuojennus, tanko merkistä alas ja tsekaten mitä tuomarivalot kertoo. 3-0 hyväksytty. Mavesta lajikultaa ja yhteistulos kulta tuloksella 435kg.
Se oli vähempi mitä oli tavoite, nostot ei olleet teknisesti sitä mitä piti, mutta kolmas EM-kulta putkeen oli se mitä haettiin ja se saatiin.

Kisan jälkeen tämä nostaja oli kyllä ihan puhki. Palkintopallilla sai käydä tirauttelemassa taas muutaman silmällisen. On se Maamme laulu aina sellainen asia.

Lauantai oli kotiinpaluupäivä, mutta lennon osuessa iltaan, ehti tehdä kiekan Pilsenin eläintarhaan. Näki samalla reissulla ne kirahvit, apinat ja seeprat, mitkä viime vuoden MM-kisojen mennessä mönkään jäi näkemättä..

Palatessa olisi jälleen koittanut viime vuoden tapaan tylsä yö lentokentällä.
Viime vuonna siksi, koska lento myöhästyi, ja jäin junasta. Tänä vuonna aikataulut osuivat niin, etten olisi voinut edes ehtiä junaan.
Mutta tällä kertaa oli onni matkassa. Mia ja Late olivat kisoista palaamassa samalla lennolla ja omalla autolla ja pääsin takapenkille Toijalaan asti, mistä matka jatkui kotiin siedettävässä aikataulussa. Kiitokset vielä seurasta ja kyydistä 🙂

Lopputulemana voi todeta, että se tuli taas tehtyä mitä piti, mutta kovin hyvä fiilis ei tästäkään kisasta jäänyt. Treenattavia asioita on paljon ja täytyy vaan toivoa, että erinäköiset kropan ongelmat jo alkaisi tasaantua.

Iso kiitos kuulu jälleen kotiin Janille, joka jälleen hoiti myös koirat kun vaimo reissaa.
Iso kiitos kaikille tukijoille ja tsemppareille, jälleen kerran!

Kesän ja alkusyksyn aikana katsotaan miten treeni kulkee, ja pakataanko matkalaukku seuraavaksi kohti reissua Cape Towniin.