Iloinen Härkä 19.3.16

Vuoden eka kisa venyi yli maaliskuun puolenvälin. Kiitos flunssakierteen ja sen ettei voi olla kahdessa paikkaa yhtä aikaa, täytyi jättää välistä niin helmikuinen Basson penkki-vetokisa kuin LeenaFit gymin maaliskuuun alun voimanosto.

Iloisen Härän penkkikisa sai näin ollen startata vuoden.

raw penkkipunnerrus Iloinen Härkä

Osanottajalista näytti alkuasetelmana siltä että pistekisana käydyssä skabassa ei paljon muuta tavoitetta tarvinut asettaa kuin oman uuden enkan. Mutta onhan se silti kiva tehdä asiat vaikkapa sitten treeni- ja kokeilumielessä “oikein”, joten viimisiä hikiä hikoiltiin vielä autossa matkalla Turkuun 😛

raw penkkipunnerrus Iloinen Härkä raw penkkipunnerrus Iloinen Härkä

Hyvissä ajoin kohteessa. Puntari pysähtyi tällä kertaa lukemaan 73,3kg. Vähempikin vois olla, ruoka on maistunut 😛
Puntarin jälkeen vähän evästystä. Sitten ihmettelemään pubiympäristöä ja lämmittelyt.

raw penkkipunnerrus Iloinen Härkä

Alunperin ajatuksena oli sarja 72,5-77,5-80
Perjantai-iltana tuumasin että mitä suotta noin varman päälle kun pitäisi sitä tulostakin tehdä ja päätin jotta mennään tähtäimenä 75-80-82,5.
Oma uusi ennätys olisi 80.

Videoista iso kiitos Monsteri TVlle. Itse on mahdoton näitä kuvailla, joten on hienoa että paikalla on kuvaaja ja videot tulevat julki 🙂

Eka nosto 75kg.


Näin ollen tilattiin tankoon 80kg. Tuntuma oli sellainen että kyllähän se nousee. Ja nousihan se 🙂


Sitten päästiin ikäänkuin extrana vielä kokeilemaan enkan päälle jäikö jotain vielä varastoon.
82,5kg. Alussa tuntui hyvältä, sitten tuli rajoitin vastaan. Ehkä ensi kisoissa 🙂


Mastersien palkintojenjako;

raw penkkipunnerrus Iloinen Härkä raw penkkipunnerrus Iloinen Härkä

Ja tietenkin yhteiskuvaan Rennen kanssa kun mahdollisuus oli 😉

raw penkkipunnerrus Iloinen Härkä Renne Korppila

Seuraavana päivänä ruokapalkintoa Humppilassa 🙂 Ei ehtinyt kuvailla kun alkusalaatin..

voimaruoka humppila lasitorni

Mukava kokemus taas tämäkin ja kehitystä tapahtuu. Hyvä näin 🙂

Kiitos kisajärjestäjät ja kaikki asianosaiset! Useampi hemmo siinä aina saa talkoita tehdä että kisaajat pääsevät nostelemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *