Sieltähän se kisapäivä tulla tupsahti nokan eteen.
SE kisa, johon mukaan pääsyä sai jännittää jo hyvän aikaa viime vuoden puolelta.
SE kisa, jonka eteen koitettiin tehdä kaikki mahdollinen usean kuukauden ajan.
SE kisa, jonka takia ei varsinkaan loppuaikoina passannut jättää yhtäkään suunniteltua treeniä tai toistoa tekemättä.
SE kisa, joka meni likimain kaiken muun mahdollisen edelle, että kaikki suunniteltu saataisiin tehdyksi.. 

Silti päivän lähestyessä tuntui yhtenä hetkenä kaikki olevan ok, ja seuraavassa hetkessä kaikki on leväällään. Mind games..
Pari viikkoa ennen kisaa saatoin huomata ilmeisesti treenanneeni liikaa liian isoilla painoilla, ja nyrkkeilyleiri tappoi olkapäät. Varmaksi nostoksi tavoiteltu 85kg tuntui välillä mahdottomalle asialle.
No, nyt kisapäivä oli kuitenkin siinä ja nyt, eikä muuta enää voinut tehdä.

Matkaan lähdettiin varmasti hyvissä ajoin. Päivä oli kuuma ja kuumemmaksi kävi matkan edetessä 😛 Heti kisapaikan pihalla tuli vastaan eri maiden verkkareita. MM-kisa oli tosi asia..

Jännitysmaksimus kun kisaajien alotuspainot tulivat. Samoin omat kehopainot, ja vaikka itselläkin paino oli alta 70kg, tällä kertaa 69,66kg, saatoin huomata etten suinkaan ole likimainkaan kevyin.
Siinäpä sitten pähkäillen pelataanko sillä tasolla millä MM-kisassa oikeasti pitää, ja laitetaan se 85kg jo tokalle nostolle, vaikka se viime aikoina salilla tökkikin. Nyt ei kuitenkaan tultu varmistelemaan, vaan nostamaan se mitä voi itsestä irti saada..

Lämmittelytila riitti hyvin meidän ryhmälle, joka onneksi ei ollut niin iso mitä alkuun vaikutti, vaan meidän painoluokka oli omana ryhmänään.
Kisapenkit lämmittelypenkkeinä ja Eleikon laatupainot. Mitä muuta voi toivoa. Loppuviimein lämmittelin ihan “omalla” penkillä keskenäni ja herrat nosteli painotkin pois tangosta. Harvinaista herkkua ja kiitos siitä!

Kisaa odotellessa, ja jo aiemminkin, oletin että ilman tosi hyvää päivää, ja kasaa extraonnea mukana, on sijoitus mitalien ulkopuolella. Nostajien aloituksia ja omia kehonpainoja katsellessa, ei asia yhtään paremmalta näyttänyt.

Kovin aloitus oli merkattu uusiseelantilaiselle 92,5kg ja seuraavana ruotsalainen 85 kilolla. Ennen kisan starttia, ennakkoon kakkoseksi povaamani englantilainen, korotti vielä aloituspainonsa 82,5kiloon aiemmasta 80 kilosta, ja olin lähtöpainoissa mitalien ulkopuolella.
Me lähdettiin kuitenkin liikenteeseen suunnitellusti 80 kilolla.

Videot SVNL kisastreamista.

Helposti ylös, kuten tässä kohtaa pitikin. Kärkeen olisi kuitenkin matkaa..
Koska oli oletettavaa, että muutkin aloituksensa saavat ylös,laitettiin toiselle 85kg, mikä olisi oma kisaennätys. Nyt sen oli noustava.

Ja nousihan se. Tosin yhden punaisen lampun varjostaessa. Itse en sitä kisan aikana huomannut. Jälkikäteen katsoen tanko vissiin aavistuksen notkahti matkalla.

Noston lähtö ei ollut optimaalinen, sillä en ehtinyt vetää happea, kun tanko oli jo käsillä. Tuossa kohtaa sen ei voinut kuitenkaan antaa häiritä, eikä onneksi homma siihen kaatunut.

85kg oli ihan kiva kilomäärä tässä kohtaa, mutta uhkaajia piisasi.
Japanilainen yritti samaa, mutta ei saanut ylös. Englantilainen pisteli 85kg ja meni kevyempänä ohi, samoin uusiselanti oli jo mennyt menojaan aloitusnostolla. Ruotsalaisella oli aloituksesta 85kg tehtynä, mutta omalta painoltaan painavempana hän oli vielä takana. Ja yllättäin kakkosnosto ei hänellä noussutkaan.

Siispä kohti kolmatta nostoa kolmospaikalta.
Toinen luokan suomalainen ei saanut ylös 85 kiloa, jolla kevyempänä olisi mennyt tässä kohtaa ohi.
Omaan tankoon 87,5kg, sillä suurempi korotus ei olisi auttanut mitään tässä kohtaa.

Sinnehän se hyytyi matkalle. Sama homma, aloitushapet jäi vetämättä, mutta eipä asia siihen kyllä kaatunut, vaan voiman puutteeseen.

Japanilainen painavempana korotti rohkeasti 87,5kiloon, jolla olisi mennyt ohi. Tanko ei liikkunut kuitenkaan telinettä pitemmälle hänellä.
Vuorossa oli ruotsalainen, jolla oli edelleen tehtynä vain aloituspaino, ja sillä hän oli vielä nelospaikalla.
Jännitys tässä kohdin oli jotain aivan kamalaa. Nyt oli aika sen mun hyvän tuurin ja toisen epäonnen. Joka raadollisesti on näissä hommissa aina paikalla. Ruotsalainen oli jo aiemmissa kisoissa ko. painon kuitenkin ylös saanut. Ja toki itselläkin taas on se ikävä kokemus, ettei mikään ole varmaa, vaikka mitä olisi nostellut aiemmin.
Ruotsalaisen tanko hyytyi matkalle, ja mun pronssi oli sitä myöten selvä.
Enpä ole ikinään moista tunnetta kokenut, kun jännitys laukesi ja koko kisaan pakkautunut fiilis. Itkeä pillitin ja tärisin Janin olkapäätä vasten hyvän tovin. Vaikka kyse oli kuitenkin “vain” pronssista. Toki tunsin samaan aikaan pientä morkkista ilosta, joka aiheutui toisen, tässä kohtaa ruotsalaisen, epäonnesta. Mutta mutta, sitä se kilpailu on 🙁

Totiseksi veti, itku tuli..
Takana kuvassa luokan voittaja, Uusi-Seelannin Katene Tui, joka ansaitusti vei voiton 97,5 kilolla.
Ykkössijaan olisi siis vaadittu multa 100kiloa ja kakkoseen 90kiloa. Ihan liian kaukana vielä kumpikin mulle. Ehkä joskus?

 
Itse maanantaina maailman mestariksi ja MM-tuloksen haltijaksi nostanut Antero Kauranen oli yksi tiistain levymiehistä ja koppasi onnitteluhalaukseen 🙂

Kuuluttaja kuuluisuus Geno keräilee porukkaa palkintojen jakoon.

  
MM-kisan palkintopallilla, Once in a lifetime? Epätodellinen kokemus. Kolme erittäin iloista nostajaa.

Lauantaina lähdettiin vielä katsastamaan kisoja ja kansainvälistä tunnelmaa, kun se kerrankin oli mahdollista kotimaassa.
   
Metalin pisteessä myymässä tietenkin itse Ano Turtiainen 🙂

Huikaiseva maailmanmestari Daiki Kodama.

 
Legendaarisia USAn nostajia. Huikaiseva Jennifer Thompson aviomiehineen ja Dennis Chieri. Miesten raskaan sarjan vei suvereenisti Davis Thomas uudella maailmanennätyksellä 290 kiloa. Käsittämätön kilomäärä!

Kaikkineen kisa oli aivan mahtava kokemus, jollaista ei varmasti ihan heti, jos koskaan tule eteen.
Iso kiitos kisan järjestäjille, toimitsijoille ja lavahenkilökunnalle, jotka hoitivat hommat kympin arvoisesti.
Kiitos jälleen yhteistyökumppanimme, jotka huomattavasti helpottavat treenaamista ja kisoihin osallistumista!
Kiitos kaikki kaverit ja tsempparit!
Isoin kiitos kuuluu kuitenkin jälleen Janille, joka jaksaa uskoa asiaan silloinkin kun itseltä meinaa homma karata, ja tsemppaa mua eteenpän treenissä, kisoissa ja ihan kaikessa <3 <3