Kuntavaalia vol. 2

30.3. aamupäivästä tärähti uutinen nokan eteen. Ensin piti miettiä koska on aprillipäivä, onko tämä jotenkin päivätty sinne ja joku sairas mielikuvitus ja huumori jollain. Mutta ei. Aamulehti ja ihan virallinen uutinenhan se.
Toki tässä vaalien alla on ollut paljastuksia siellä ja täällä mutta  siis Urjala. Ja Urjalan Perussuomalaisten pj. Siis juurikin se puolue jonka listalla olen sitoutumattomana ja se mies jonka kanssa olen torilla PS mainontaa suorittanut ja niin poispäin.

Tuomittu helmikuussa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä. Iljettävät sanat. Ehdin pikaiseen miettiä mitkä ovat kamalimpia rikoksia mitä löytyy. Tapollekin voi olla lieventäviä seikkoja. Kuten itsepuolustus. Sä tai mä. Seksuaalirikoksille ei koskaan.
No okei, on varmasti tapauksia jossa ensin oltu yhteisymmärryksessä touhuamassa ja päädyttykin jossain kohtaa eri ymmärrykseen ja lopputulos yhtä sotkua.
Mutta kohteena lapsi, tilanteesta viis, ja täysi-ikäinen tässä kohtaa liki 6-kymppinen mies.
Ei mitenkään ymmärrettävää, selitettävää tai puolusteltavaa. Oksettavaa kylläkin.

Alkoi iltapäivän sirkus. Pahat uutiset leviävät ääntä nopeammin. Pääsin tahtomattani mukaan siihen politiikkaan mihin en halunnut kuulua. Sain pienen pintaraapaisun likaisesta pelistä.
Ja nyt jopa hieman pyörsin puheeni. Ei pitänyt todennäköisesti tänne blogiin kirjoittaa kuntavaaliasiaa kuin yhden kerran. Mutta näköjään tämä touhu laittaa avautumaan.

Facebookin kertomaa;
”Tämä on aivan sairasta. Perussuomalaisten äänestäminen Urjalassa kaataa ääniä myös tämän herrasmiehen laariin.”
”kenellekkään ole tullut mieleen puuttua”
Ääni PS:n listalle on ääni myös hänelle”
”Aika paksua touhua, ryhtyä ehdokkaaksi ja vielä paksumpaa ettei siihen ole perussuomalaisten parissa puututtu.”

Ehdokkaille jaetaan jo rikosnimikkeitä mistä heitä ei ole tuomittu. Nythän on paras aika kaivaa vanhojakin asioita esiin ja suvaitsevaisesti nimitellä ihmisiä.
Innolla jaetaan linkkejä suhteelliseen vaalitapaan ja selitetään mitä se tarkoittaa. Hyväntekijät liikkeellä!
Jos on teko ällöttävä, on myös sen käyttäminen omassa vaalityössä sitä. Asialla mässäily ja sanojen vääntely. Älä äänestä Persua!
Kävi myös mietityttämään miten uutinen pääsikin ilmoille juuri nyt. Yli kuukausi tuomion jälkeen. Pahimpaan aikaan vaalien kannalta. Yksi ennakkoäänestyspäivä takana.
Ikävässä asiassa ja vaalien kannalta paras kun se olisi tullut ilmi heti. Nyt sillä pystyi tekemään tehokkaasti vahinkoa puolueelle ja PS ehdokkaille. Samalla uhri ja omaiset saa ikävää julkisuutta yllinkyllin.
Toki kaiken kaikkiaan tieto olisi pitänyt tulla hevosen suusta. Ei tullut. Vaikka toki nyt on sitten kerrottu että olihan tämä kylällä tiedossa. No ”kiva” nyt kuulla että oli, mutta ei siellä missä siihen olisi voitu puuttua.

Ilta alkoi Urjalan perussuomalaisten hätäkokouksella. Sitoutumattomana sain olla läsnä mutten tietenkään äänivaltainen. Halusin itse nähdä miten asia etenee ja ehkä oppia jotain ikävästäkin asiasta. Siitä miten koneisto toimii.
Paikalle tuli väkeä myös muualta. Puhelimet pärisee taukoamatta. Kyseessä ei ole paikallinen pikkujuttu vaan maanlaajuinen sellainen.

Eroanomus allekirjoitetaan ja hyväksytään. Järkevä teko meitä muita ajatellen. Kiitos siitä.
Ehdokkaan tiedot mainoksissa tullaan peittämään tarroilla. Tuntuu karulta poistaa joku kartalta liimaamalla tarra naaman päälle. Mutta karu oli tekokin. Ei ole vaihtoehtoja ja tässä ei jaeta sympatiapisteitä.

Uutinen leviää salamana STTn kautta pitkin maata. Tehokasta.

Kotona tutkin PS jäsenhakemusta ja päädyn täyttämään sen. Ei se minua miksikään muuta mutta seurattuani yhteistoimintaa ja hyökkäystä meidän porukkaa kohtaan haluan anomuksen laittaa matkaan.

Toivon asianomaisille kovasti jaksamista tilanteessa. Tekijälle ei irtoa kauniita ajatuksia nyt eikä tulevaisuudessa.

Mukavempana asiana vielä muutama kuva parilta menneeltä viikolta. Siltä ajalta kun ei tästä kaaoksesta ollut vielä tietoakaan 🙂

Arto Lehtonen urjala PS perussuomalaiset seksuaalirikos  Arto Lehtonen urjala PS perussuomalaiset seksuaalirikos
Torihommia.
Käväisin myös vaalikeskustelussa. Tosin hiljaisena osapuolena. En katsonut että tässä kohtaa mulla on vielä painavaa sanottavaa yleisön edessä vaan olin oppipoikana matkassa 🙂

Arto Lehtonen urjala PS perussuomalaiset seksuaalirikos ämpäri Arto Lehtonen urjala PS perussuomalaiset seksuaalirikos
Kampanja ilman ämpäreitä ei ole kampanja 😉

2 thoughts on “Kuntavaalia vol. 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *