Viiden viikon “SM kisaputken” päässä häämötti Sotkamo.
Tavoitteena oli parantaa omia ennätyksiä. Tänä vuonna kun ei menty ihan sellaista kyytiä kuin viime vuonna, että SM kisoista liki suoraan EM kisakoneeseen.

Tottahan taas oma reipas jännitysmomentti oli kohteeseen selviytyminen. Kun matkassa on neljä nelijalkaista, kuviot hieman muuttuu.

H-hetken lähestyessä tuijottelin kauhulla säätiedotuksia. Pakkaslupaukset sen kuin nousi. Asiaan oli koitettu valmistautua niin hyvin kuin mahdollista. Auto huollettu, akku uusittu. Kyytiin napattiin hätävaralämmitintä.
Viime metreillä jopa mietin, pitääkö sittenkin lähteä yksin ajelemaan. Unohtaa kisan tavoitteet tulosparannusten osalta, ja jättää koirat ja huoltaja fiksusti kotiin. Joko yksin ajellen kisoihin, tai hypäten toisen kisaajan autoon ja yö tai kaksi hotellissa reissun aikana.

No, kotona kulkupeli toimi kuitenkin hyvin. Joten sillä sitten perjantaina kohti Hirvaskangasta, jossa piti yöpyä yksi yö, ja lauantaina ajellen loppumatka Sotkamoon. Tarkoitus oli edetä sopivan leppoisasti, eikä huhkia koko matkaa kerralla.

ABC matkaparkkiin yöpymään, ja auto piuhaan. Tarkistin vielä kassalla, että onhan sähköt päällä koko ajan, eikä millään ajastimella. Juu on kyllä, oli vastaus.

Illan mittaan huomasi pakkasen nousevan edelleen, kun autosta ulos hypätessä henki salpaantui hetsilleen. Ulkolämpömittaria ei matkassa ollut. Tuumattiin kuitenkin, että auto kyllä toimii, kun on lämppärissä heti aamusta. Joten turvallisin mielin unta palloon iltapalan jälkeen.

Aamupäivällä piti hyvissä ajoin starttailla, ja jatkaa matkaa.
Mitä sanoo tähän kulkupeli. No en kyllä starttaa. Voin vähän yrittää, mutta vain vähän. Mukaan varuiksi otettu starttiboosterikaan ei asiaa auttanut. Siinä alkoikin sitten paniikki iskeä, ja soittoa Autoliittoon.
Samalla tuli huomatuksi, että kas, sähkötolppa pitää kuitenkin osata laittaa itse vielä pikku namiskasta päälle. Emme siis olleetkaan lämppärissä, kuten luultiin.
Annoin tuosta kyllä kassalle palautteen, että voisi sen namiskan käytön neuvoa. Itse huomasin piuhaa laittaissani vain vikakatkaisijan testinapin, ja arvelin, ettei koske meitä se..
Tässä kohtaa oli jo kaikki plan B ajatukset panikoinut kyllä mielessään. Miten ihmeessä matka jatkuu neljän koiruuden kanssa, jos auto jääkin siihen. AL totesi, että palveluun kuuluu matkustajien kyyti kotiin. Tuumasin heille, että se nyt ei kyllä käy, koska mä menen Sotkamoon, tavalla tai toisella.
ALn pelastaja saapui reilun tunnin päästä. Oli kuulemma vähän kiirusta. Ihme..
Heidän boosterilla auto starttasikin kiltisti. Onneksi.

Sotkamoon saavuttiin sitten reilusti myöhemmin mitä piti.
Stressi alkoi siinä mieltä kaihertaa enempi, ja ajatus miten liikutaan sunnuntaina. Sotkamossa oli kyllä onneksi myös sähköpaikka tiedossa.

Mieleen kyllä nousi, että kunhan nyt edes tulos kisasta saadaan, niin muu on sitten bonusta.
Autossa sentään oli liki liiankin lämmin. Joskin lämmitykseen käytetty kaasukin hupeni ennätysvauhtia.
 
Lauantai iltana ehti tsekkaamaan kisapaikan, moikkaamaan muutaman tutun, ja hienollehan puitteet vaikutti.

Sunnuntai aamusesta puntariin. Oma paino tällä kertaa 67,91kg.

Aamusta ei osannut sanoa mitään päivän kunnosta. Oikeistaan kisakaan ei jännittänyt. Yö meni miten meni, heräiltyä tuli monta kertaa, ja toki mietti miten se auto nyt sitten pelittää kotimatkan, vai ollaanko pulassa.
Nostajaystävän mukaan heitin hotellin mittari näytti illasta -37 astetta. Että onhan sitä siinä. Mutta nostellaan nyt jotain menemään sitten.

Suunnitellut nostot oli taas paperilla ja siitä edeten.
Kyykyssä mietitytti eniten, että eka kyykky on tarpeeksi syvä. Olihan se sitten ja 140kg aloitus ok. Seuraavaan 150kg ja sekin ok. Viimeiseen uusi SE yritys 160kg.
Telineestä lähtö tuotti hieman harha-askelia, niin tokaan kuin kolmanteenkin nostoon, mutta lähtöasento löytyi, ja kolme valkoista myös viimeiseen nostoon.
(Videot SVNL kisastreamistä)

Penkin kanssa on taas puntaroitu millä paidalla toimeen lähdetään, ja nyt vedeltiin päälle Super Katana.
Suunniteltu aloitus 100kg ok, mutta toisen noston 107,5kg oli hankalempi mitä olisi toivonut. Mistä päädyin taas samaan päätökseen kuin EM kisoissa viime kesänä. En laittanut kolmanteen nostoon sitä mitä oli suunniteltu, vaan pudotin. Sen verran, että SE menisi uusiksi, mutta ei yhtään enempää.
No, jälleen samoin kuin EMissä, kolmas nosto olikin helpompi, kuin se toinen. Ja voi miettiiä olisiko se suunniteltukin sitten onnistunut.
Nyt kuitenkin tulokseksi 110,5kg ja SE. Kaupan päälle jalkaan kramppi, jota sitten elvyteltiin ennen mavea.

Viimeistä lajia vaille, ja maven kimppuun. Ekan maven jälkeen voi taas huokaista helpotuksesta, ja todeta, että tulos tehty 😀

Alkuun hidas mutta varma 155kg, seuraavaan 165kg, ja viimeiseen oli tarkoitus laittaa, ja laitettiinkin, 175kg uuden SEn merkeissä.

Yleensä en kovin paljon ikäluokan pisteitä tuijottele, mutta nyt iski kiusaus tarttua laskimeen, ja katsoa mitä viimeiseen nostoon pitäisi lastata, jotta ikäluokan ykkössijaa voisi tavoitella.
Kalkulaattori näytti lukemaa 179kg, joten senkin uhalla, että SE jäisikin saavuttamatta, käytiin loppumetreillä vaihtamassa viimeinen nosto hieman isommaksi.
Ekaa kertaa kisoissa tankoon kolme punaista kiekkoa per pää. Olihan se ihan kiva sekin 😀

Riski kannatti, ja viimeinenkin nosto 3-0 hyväksytysti. YT 449.5kg SE. Ikäluokan ykkössija sitten siinä ohessa IPF pisteissä.

Nostojen osalta siis päivä sujui paremmin kuin hyvin, kaikesta oheissähläämisestä huolimatta.
Treenit on mitä ilmeisemmin omalla “valmennuksella” ja kuuluisalla perstuntumalla, menneet mainiosti. Aina sitä ei tiedä mitä tekee ja mikä on lopputulemana. mutta näin taas tällä kertaa.

Ja sitten kotimatkan pariin. Nyt auto oli ihan oikeasti ollut lämmityspiuhassa, ja kaiken pitäisi olla ok. Suunnitelmana ajelu Viitasaarelle, yöpyminen ja maanantaina kotiin.
Vaan miten siinä taas kävikään. Startatessa ei mitään elämää autossa. Hohhoijaa ja paniikki.
Soitto jälleen Autoliittoon ja apuja paikalle. Paniikki sen kuin nousi, kun ekan avustajan boosteri ei tuottanut mitään tulosta. Joten hätiin tuli toinen hinuri, juuri ladatulla boosterillaan, ja kappas, meillä on käynnissä oleva auto.

Nyt sitten paluusuunnitelma menikin uusiksi, eikä oikein ollut vaihtoehtoja, kuin ajella yhtä kyytiä kotiin reipas 500km. Asia ei laisinkaan houkuttanut, koska lähtö oli jo taas myöhästynyt, päivä pitkällä, ja kisapäivän päälle tuo rupeama ei ollut laisinkaan ideaali.
Jani kuitenkin ajoi väsymättä koko matkan kotiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Eli pikainen pyssäys Viitasaarella, auton käydessä pysähdyksen ajan.

Seuraava reissu tällä tyylillä on toivottavasti hitusen helpompi, eikä noita yli 30 pakkasia toivoisi enää näkevänsä, kun matkaan pitää lähteä.

Kotiin päästessä ja seuraavana aamuna olo olikin sitten kuin hyvin selkäänsä saaneella, mutta tiistaille oli sentäs hyvissä ajoin varattu palauttava hieronta Urheiluhieroja Susannelta, joten tiesi, että helpotusta pahimpaan kisajumiin on saatavilla ihan pian.

Tämän vuoden osalta toivottavasti pääsee KV lavoille varustepuolella huhkimaan hyvässä kunnossa. Klassisen EM kisan jätin suosiolla väliin, sillä sen aika on jo helmikuun puolessa välin, eikä kaikkeen vain kykene meikäläinen.
Samoin klassisen penkin SM kisa sai tänä vuonna jäädä väliin. Se olisi ollut 2 vkoa Sotkamon jälkeen tarjottimella, mutta siellä ei olisi pystynyt parastaan tekemään. Palautuakkin täytyy jossain kohtaa.

Tämän kisan osalta jälkeen suuri kiitos kuuluu Janille, kaikille tsemppareille ja yhteistyökumppaneille. Kisajärjestelyt olivat hienot ja meininki kisapaikalla mitä mainioin. Kiitos!