Treeni kuin treeni, sitä ei ole mukava tehdä huonoilla välineillä ja epäsopivilla varusteilla.
Vaatteista lähtien, niiden pitäisi olla sinulle mukavat. Sillä ei ole väliä onko paita kireä vai löysä, kunhan se sopii sulle.
Moni tuumaa, turhaan, että hävettää ne vatsamakkarat. Tai trikoot salilla olisi kamala näky. Sehän on ihan se ja sama.
Tokihan joo, itsellekin ekan kerran kisatrikoiden vetäminen päälle ja siihen vielä vyö, oli kauhistuttava ajatus. Mutta mitäpä siitä sitten loppuviimein. Treenaamaan ja nostamaan sitä on menty, eikä muotinäytökseen 😀
Salitreenissä kun nyt pitäydytään tässä jutussa, niin kengät on yksi melko oleellinen asia. Niiden pitää olla jalkaan sopivat. Ei puristavat, tai jalassa hölskyvät. Mukavuus ja turvallisuus!
Vaikkei touhuilisi voimanostoa, ei lenkkarit ole välttämättä se paras valinta salille. Jalkojen alla on hyvä olla sopivasti pitoa ja tukevuutta.
Varsinkin sitten jos siirtyy sinne vapaiden painojen puolelle enempi, on hyvä harkita kunnon nostokenkiä esim. Ne ovat pitkäikäiset, ellei ikuiset. Ja treenin mukavuus ja turvallisuus korostuvat varsinkin tangon kanssa.
Ja jos yhtään mielii kisaamaan, kannattaa myös heti katsastaa kisakelpoiset varusteet. Ja sopivat ne toki erinomaisesti vaikkei koskaan kilpailisikaan. Sillä vaikka nuo ovat hinnakkaampia, ovat ne myös laadukkaita.
Jos vain mahdollista, kannattaa ostokset tehdä kaupassa, ei verkossa. Jotta sopivuus osuu just eikä melkein.
Erinomainen kauppa voimailijalle on Sportheavy. Missä paljon valikoimaa ja asiantuntevat myyjät.
Perus voimailijan varustus.
Eli ne jo mainitut kengät, tässä kuvassa painonnostokengät, joissa korotettu kanta.
Merkkejä on monia, joissakin leveämpi lesti kuin toisissa. Hyvä tasainen pohja antaa vakautta nostoon ja korotettu kanta auttaa useimpia kyykkäämään tarpeeksi syvälle. Toki on myös tasapohjaisia kenkiä kyykkyynkin. Kannattaa kokeilla eri malleja.
Mitä kenkiä penkissä käyttää, riippuu taas mikä itselle sopii. Joku tykkää käyttää kevyitä ja tasapohjaisia. Itse penkkailen samoilla kengillä millä kyykkään.
Jälleen jos mielii kisaamaan, kannattaa miettiä millainen pohja kengässä on penkatessa. Epätasainen pohja antaa helposti vaikutelman, ettei kenkä ole lattiassa. Ja penkkisääntöjen mukaan jalkapohjan pitää olla ja pysyä lattiassa kiinni.
Ei kannata turhaan hankkia hylkäyksiä penkissä siihen tarkoitukseen huonojen kenkien takia.
Maastanostossa paras on ohut pohjainen kenkä tai tossu. Sumonostajalla varsinkin kengät/tossun pohjassa pitää olla kunnon pito.
Sukat ei ole niin tarkka asia, mutta toki hyvä olla olemassa.
Kilpaillessa maastanostossa pitää olla pitkät sukat. Ja on ne muutenkin hyvä valinta, ettei suotta raavi sääriä tangolla rikki.
Polvilämmittimet. Ei toki pakollinen, mutta itse käytän lähes aina ja suosittelen.
“Tavalliselle” salilla treenaajalle riittää mukavan tuntuiset ja sopivan kireät, jotka hieman nimensä mukaisesti lämmittävät polvea ja toki hitusen tukevatkin.
Jos nivelissä on mitään vaivaa, on lämppärit hyvä valinta polvien terveyden kannalta.
Tänä päivänä lämppäri merkkejä on todella monia ja erilailla tukevia. Mikäli ei aio kisata, ei oman mukavuuden kannalta kannata hankkia liian jäykkiä lämppäreitä, sillä ei ne kovin mukavat jalassa ole.
Kilpailijat sitten toki oman mieltymyksen mukaan joko menevät vähän lötkömmillä, tai uusinta uutta olevilla hyvinkin jäykillä lämppäreillä.
Lämmittimetkin kannattaa pyrkiä sovittamaan kaupassa oikean koon saamiseksi.
Vyö. Ei jälleenkään mikään pakollinen asia. Mutta isommissa kyykyissä ja maastanostossa ihan kiva lisä. Sen ei ole tarkoitus pelastaa huonoa keskikropan pitoa, sitä verten treenataan keskikroppaa 😉 mutta kyllä, tuoda tukea ja turvaa raskaissa nostoissa.
Osa käyttää vyötä myös penkissä, ja penkkipunnerrukseen on saatavilla myös ohuempia vöitä.
Tässäkin kannattaa hommata heti kunnollinen. Neopreeni fitnessvyöt varsinkaan ei oikein ole se voimanostajan juttu.
Rannesiteet tukevat rannetta penkatessa, osa käyttää myös kyykätessä. Jälleen löytyy monia malleja tuohonkin tarkoitukseen.
Paljon pulinaa aiheuttaa salihanskat. Niitä ei tokikaan saa käyttää kilpailuissa. Jonkun mielestä ei missään nimessä myöskään treenatessa.
Itselleni on todettu, että vaihda lajia, jos et voi treenata ilman hanskoja. No en ole vaihtanut ja käytän kyllä hanskoja häpeilemättä. Sillä mulle treenin idea, ja merkki onnistumisesta, ei ole rikkinäiset ja kipeät kädet, siltä osin kun hanskoilla voin sitä välttää. Ja on ne siltikin rikki ja kipeät ajoittain.. En tiedä miten kenenkään pyrstöä kutittaa jonkun toisen salihanskojen käyttö. Eihän niitä itse ole pakko käyttää.
Vetoremmit. Ei taaskaan käy voimanostokisoihin. Mutta ovat hyvä olla olemassa treeneissä toisinaan.
Itse käytän joskus lähinnä pidemmissä mavesarjoissa ja taljassa. Taljassa, jotta voi keskittyä paremmin muuhun kuin puristamiseen. Ja säästelläkseni ajoittain kiukuttelevaa tenniskyynärpäätä.
Blogiteksti vuodelta 2016 aihetta sivuten löytyy tuolta. Todettakoon, että ainahan voi muuttaa mielensä 😀 Vähän korvia kuumotti toteamukseni varustevoimanostosta.. Mutta mitäpä tuota poistelemaan. Oppia on tullut siitä asiasta paljon tuon tekstin jälkeen ja tulee edelleen. Ei ihan helppoa hommaa.
Tuon jutun varusteista hyvin elossa on edelleen lämppärit ja painonnostokengät. Tosin kassista löytyy myös kengän uudempi malli, mutta nuokin ovat edelleen moitteettomassa kunnossa. Ja käyttöä on ollut..
Ja mitä tulee siihen varustevoimanostoon, niin sen varusteet vaatisi ihan erillisen tekstin. Katsotaan sitä sitten ehkä myöhemmin 🙂
Välineet
Treenailipa sitten ilman kisatavoitetta tai sen kanssa, kunnollisilla välineillä on paljon väliä.
Jos käyt salilla missä painot, tangot ja telineet on mitä sattuu, huolto toimii jos toimii, niin äänestä ihmeessä jaloillasi, jos se vaan on mahdollista.
Huonosti huolletut taljat on turvallisuusriski. Samoin kiikkuvat ja keikkuvat telineet. Valitettavasti molempia näkee.
Kyykkytelineen / räkin ja penkin pitää olla tukeva ja riittävät säätömahdollisuudet.
Turvaraudat on ehdoton!
Jälleen taas turvarautojen suhteen näkee koulukuntaa, jossa turvaraudat on luusereille ja nössöille. EI missään tapauksessa! Vaan ne turvaavat treeniä.
Mitä vaan itsestä riippumatontakin voi sattua. Tai kesken noston voi tulla kramppi, revähdys, horjahdus, mitä vaan.
On huomattavasti mukavampaa ja turvallisempaa, että tanko tippuu silloin turvaraudoille, kuin rinnalla tai naamalle penkkipunnerruksessa.
Kyykky voi kaatua tai horjahtaa eteenpäin, jolloin tangon tipauttaminen taakse on aika mahdoton juttu. Ja se tiputuskin pitäisi osata.
Joten jos salillasi ei ole telineissä turvarautoja. Mieti kannattaako siellä sitten treenata. Ja jos ne on, käytä niitä!
Valitettavan monella salilla on myös levypainot mitä sattuu. Ne voivat olla kovin eri painoisia keskenään ja väärän painoisia siihen nähden mitä kiekossa lukee.
Mikäli treenaat kisat mielessä, pyri ainakin joskus käymään salilla, missä on kisakelpoiset ja laatuiset välineet. Näin ei tule niin paljon yllätyksiä kisalavalla.
Oma treenipaikka löytyy kotoa..
Onnekseni ostin aikanaan kisakelpoisen ER kombotelineen. Siitä oli korvaamaton apu korona-aikaan Nuutajärven pikkusalilla, ja nykyään se on kotona. Siinähän se on aikalailla kaikki oleellinen voimanostajalle 😀
Penkki ja kyykky, sopivasti painoja mun tarpeisiin. Ja Leokon voimanostotanko.
Aiemmin mainitut turvaraudat näkyy kuvissa..
Toki apuliikkeet kotosalla hyvin pitkästi rajoittuu pääliikkeiden variaatioihin.
Maastanosto on murheenkryyni, jota kotona ei oikein voi tehdä. Kesällä kyllä pihamaalla, mutta muuten pelkään sen verran sisätilojen puolesta, että mave hoituu pääosin muualla. Hätävarana on pieni alue varattu mavellekin toki.
Sarjan aiemmat osat:
Treenillä on väliä
Ravinnolla on väliä
Seuraavaan tekstiin sitten varmaankin kehonhuoltoa 🙂 Ja edelleen saa ehdotella jutun aiheita.