Varustepenkkipunnerrus SM, 16.12.23, Ylöjärvi

Kankaanpään klassisesta Ylöjärvelle ja kireempää paitaa päälle 😀

Paitatreenit oli jääneet vähän vähemmälle klassisten kisojen takia, joten ihan kovin suurta luottoa ei nyt tekemiseen ollut.
Toki toiveena oli kolme onnistunuttta nostoa, mutta vähän oli arvoitus mitä tuleman pitää.

Oma paino päivän puntarilla oli tällä kertaa 67,74kg.

Lämmittely sujui ihan ok.

penkkipunnerrus svnl ylöjärvi varuste

Kuva; Sanna Hillberg

Aloitusnosto 100kg nyt ei ollut mitenkään kovin kummoinen, mutta edelleen tuo paidan kanssa kikkailu on semmoista arpomista, että seuraava nosto voikin olla parempi.

105kg kakkosnostona oli turhan tahmean tuntuinen jatkoa ajatellen, mutta mitäpä siinä häviää kun kokeilee, joten SE yritys 111kg viimeiseen.

Nousihan tuo ylös asti kun oikein runttasi, mutta kuten viime vuonnakin viimeisen noston kanssa, sivutuomari kertoi nytkin myös pyrstön nousseen penkistä, ja nosto hylkyyn 2-1.
Oli muuten vuoden ainoa hylätty nosto tuo.

Tuloksena kuitenkin SM kultaa, joskin ei se viimeinen nosto nyt mitenkään omaa mieltä ylentävä ollut.

Joten kohti uusia paitatreenejä, ja Sotkamon varustevoimanoston SM-kisoja tammikuussa..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *