Luxemburgin reissu starttasi tiistai aamusella 6.8. Lento-osuuksia nyt en taaskaan odotellut innolla. Ei ole yhtään mun juttu.
Auto Lentoparkkiin, bussi kentälle, ja heti siellä oli tuttujakin. Margetta ja Jarmo LVK tiimistä saapuivat juuri odottelemaan lentoaan. Tällä kertaa joukkueella oli moninaiset polut ja kuka lensi mitäkin kautta. Itselle osui Kööpenhaminaan vaihto.

( Artikkelin kuvat ja paljon muita hieman isompina täällä)

 

Tavoistani poiketen nappasin mukaan myös kirjan. Viime aikoina ei ole pahemmin ehtinyt keskittyä lukemiseen. Jarkko Stenius tulee meille pitämään leiriä ensi kuussa, ja nyt oli viimeistään aika lukea Jarkon tarinaa. Suosittelen!

Luxemburgissa hotellin aulasta löytyi heti tuttua porukkaa ja kisaajan kulkulappu.

Ekan päivän aamusella uskalsi vielä tankkailla. Hotellissa olikin tarjolla jos mitä, mutta runsas vehnäpulla- ja marmeladivalikoima sai jäädä muille.

Keskiviikkona tutustuminen kisapaikkaan ja koitin siinä autella myös huollossa hetken aikaa. Tunnelma kisapaikalla oli kyllä koko kisan ajan erinomainen ja suomen huolto pelasi loistavasti. Kiitos siitä koko köörille!!

 

Tuosta pitäisi sitten seuraavana päivänä marssia lavalle..

Koska Luxemburg on nähtävyyksiä täysi, koitin niitä edes hitusen ehtiä näkemään.
Kisapaikalta kävelin parin kilometrin matkan Luxembourg American Cemetery Memorialiin eli Amerikkalaisten toisen maailmansodan yli viiden tuhannen sankarivainajan lepopaikkaan. Sieltä löytyy myös kenraali George S. Pattonin hauta joukkojen edestä.
Päivä oli kostean lämmin, mutta paikalle saapuessa, ja ristien loputtomat rivit nähdessä, tuli kylmä. Näky oli vaikuttava ja surullinen.
Kiertelin aluetta jonkun aikaa. Ainoa ääni oli sirkuttavat linnut ja läheiseltä kentältä nousevat koneet.
Hetkeksi istuin katselemaan näkyä ja miettien mihin sitä elämä ihmistä heitteleekään.

Torstaina oli sitten SE päivä. Ja fiilis oli oikein hyvä. Painoja ei tarvinut itse latoa tankoon ja kaikki muukin huolehdettiin huollon toimesta.

 

Ekaan nostoon laitettiin varma avaus, eli ties miten monennen kerran 82,5kg (linkistä youtube videoon)

 

Käsien tärinästä ja jännityksestä huolimatta, eka nousi kuten piti ja seuraavaan 85kg
Sekin nousi kuten pitikin. Sitten katseltiin miten edetään.
Ensin merkattiin korotukseen 87,5kg, mutta kun ei kultaa enää voinut hävitä, halusin ehdottomasti kokeilla uutta kisaenkkaa, ja olin suhteellisen varma, että tänään se nousee.
Vaan kovasta yrityksestä, hyvästä fiiliksestä ja äänekkäästä kannustuksesta huolimatta, siihen se jysähti 90kg puoliväliin matkaa.
Pääsinpähän kokeilemaan, mutta tottakai epäonnistunut nosto aina harmittaa.

Nostojen jälkeen odotti palkintopallikeikka. Ekaa kertaa KV kisan ylimmällä korokkeella ja vähän ”hirvitti” alanko kunnolla pillittää korokkeella. No en alkanut, mutta kyllähän se tippa siellä silmässä vaelsi. Kyllä se Maamme laulu vaan on hieno asia.

LVK tiimin porukkaa, Margetta ja Jarmo.

Kisasta hotelliin ja siitä reippaasti bussilla ihmettelemään hetkeksi keskustaa joukkuetoveri Tutan kanssa.

Luxemburgistakin löytyy Notre Damen katedraali. Kuuluisampaa Notre Damea varmasti reilusti pienempi, mutta hieno paikka silti.

    

Lyhyellä kävelyllä ehti nähdä hienoja asioita. Jos olisikaan ollut useampi päivä..

Keskustareissun jälkeen tuumasin hurjana ostaa jonkun juotavan.. Kaupassa tajusin, että ei ole avaajaa, joten pitää olla kunnon korkki. Matkalla kaupasta tajusin, ettei skumppaa availla lämpimänä. Siispä pullo kylmään suihkuun paremman puutteessa. Lensi se korkki silti lupia kyselemättä hyvin iloisesti 😀

Illasta käväisin mastersien banketissa. Seurustelua ja ruokaa. Ikäluokittain parhaiden nostajien palkitsemiset. Siihen sakkiin ei ole meikäläisellä asiaa näissä karkeloissa.

Perjantai aamupäivästä koitti kotiinlähtö. Jälleen kahdella pompulla. Kööpenhaminan vaihdon kautta.

Kotosalla selkeästi sataa, saattoi todeta, kun laskeuduttiin Helsinkiin.

     

Matkalla piti vielä poiketa Lopen Gymillä morjestamassa meidän mainiota puheenjohtaja Markkua 🙂

Vuoden KV-kisarupeama päättyi siis onnellisissa merkeissä, kahden ei niin onnistuneen voimanostokisan jälkeen. KV kisoja oli kolme, mikä oli vähän turhan tiuha tahti. Normaali peruskunnon treenaaminen jäi aika vähälle, ja koko vuosi oli melkoista suorittamista ja aikamoista painetta. Nyt täytyy mietiskellä jatkokuviot, treenata ja ensi vuosi otettaneen hieman rauhallisemmin.

Iso kiitos kaikille kannustajille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille. Ilman teitä kaikkia, matka olisi huomattavasti kivisempi!