Fiilis Paimion jälkeen oli aika epätodellinen. Oli se sitä Rovaniemenkin jälkeen, mutta Paimio oli se alkuperäinen suunnitelma ja asia mihin tähdättiin.
Lyhyellä ajalla olin ylittänyt itseni moninkertaisesti. Niin fyysisesti kuin henkisesti ja monelta kantilta. Edelleen toki muiden avustuksella, sitä ei pidä unohtaa. Se on tosi tärkeä asia ettei ole yksin. Saa neuvoja, tukea ja tsemppiä tekemiselleen.
Visiitti salille palautti maanpinnalle. Liikaan ylpeyteen ei tokikaan ole varaa eikä se ole kellekään hyvästä, mutta luulinpa että menen salille ja teen kunnon sarjan mavea. No en tehnyt. Kaikki oli annettu ja oli selkiö että niin kroppa kuin päänuppi vaatii lepoa. 120kiloa jäi nököttämään niille sijoilleen ja salivisiitistä tuli hyvin lyhyt 🙂

Maassa on ja pysyy 😉

Toki olo oli jo maanantaina kun kunnon krapulassa. Päähän sattui ja niska / selkä oli ihan jumissa. Kaikkialle kolotti. Ylipäänsä ajatus juoksi tahmeasti. Oli siis parempi vaan antaa olla 🙂 Tuntuu että lepo on laiskottelua mutta pitäisi osata ajatella toisin. Seuran treenitkin jäivät tässä kohdin yksin Janin hoidettavaksi koska ämmästä oli nyt tosissaan mehut pihalla.