Maksimivoima SM 10.9.17 Hämeenlinna

SVRYn Maksimivoima SM kisa oli minulle ensimmäinen laatuaan, mutta tuntui järkevälle jatkumolle koko kesän penkkipainoitteisen treenin päälle.

Maksimivoimapunnerrus sinänsä on jäänyt vähän vähälle, koska olen aristellut penkkaamista ilman rannesiteitä. Johtuen helposti kipeytyvistä ranteista. Mutta täytyyhän kaikenmoista testata, ja aiemmat Punkalaitumen kisat meni kuitenkin ihan kivasti. Joten ilmoa sisään 🙂
Kisat olivat Hämeenlinnan Elenia Areenalla, Heavy Events tapahtuman yhteydessä.
Täytyy todeta, että hieman nipisti se, että huoltaja piti maksaa sisään pippaloihin.
Oma sisäänpääsy sentään kuittaantui osallistumismaksulla. Odotelin, että paikanpäällä olisi ollut hieman enemmän katsottavaa kuin mitä oli.

elenia areena hämeenlinna svry maksimivoimapunnerrus sotkupenkki raw penkkipunnerrus elenia areena hämeenlinna svry maksimivoimapunnerrus sotkupenkki raw penkkipunnerru

svry maksimivoima SM Hämeenlinna

Areenalla oli tilaa

Kisavaaka pysähtyi tällä kertaa lukemaan 73kiloa. Ja sarja tällä kertaa siten -84kg.

Ensimmäinen nosto piti oleman takuuvarma 72,5kg ja se menikin ongelmitta. Samoin seuraava 77,5kg.
Tässä kohtaa kärki oli kuitenkin jo hyvällä karkumatkalla, ja toiseen sijaan vaadittaisiin 85kg.
Eli tankoon oli riskillä täräytettävä se 85kg ja toivottava rutkaa parannusta (5 kiloa) omaan aiempaan ennätykseen.
No matkallehan se sitten jäi, mutta yritettiin kuitenkin 🙂

SVRYn kuvaamalla videolla kaikki kolme nostoa.

Kisakokemusta siis lähinnä tästä hommasta ja SM-3 sijoitus

elenia areena hämeenlinna svry maksimivoimapunnerrus sotkupenkki raw penkkipunnerru elenia areena hämeenlinna svry maksimivoimapunnerrus sotkupenkki raw penkkipunnerru

Vähäisinä vapaa-aikoina on mökkeilty ja saunottu ja tämän vuoden spesiaalina on tullut moneen kertaan rikottua omia rajoja kylmän siedon suhteen. En ole nimittäin koskaan ennen käynyt uimassa muuta kuin kesän kuumimpaan aikaan.

      

One thought on “Maksimivoima SM 10.9.17 Hämeenlinna

  1. Päivitysilmoitus: 2017 | Raw Viking Powerlifting

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *