Elämäni isoimpiin kisoihin on päivää vaille 2 viikkoa. Ajatukset lentelee puolelta toiselle.
Vuonna -15 olin ihmettelemässä Salossa IPF voimanosto MM-kisoja, ja nyt olen itse menossa IPF MM-kisaan. Joskin ”vain” penkki sellaiseen, mutta MM-kisa kuitenkin. Ajatus on melko huikaiseva. Ja samalla pelottava 😀

Maaliskuun voimanosto SM-kisan jälkeen on koitettu keräillä voimia takaisin. Treenattu, mietitty mikä on oikea tapa saada kaikki mahdollinen irti toukokuun puoleen väliin.. Aloittelijalla nämä ei ole itsestään selviä asioita, kun ei ne sitä ole aina konkareillekaan.
Välillä on tosi varma fiilis. Joka häipyy seuraavalla treenikerralla 😛 Tässä kohtaa toivoisi joka treenin menevän nappiin, ja eihän se vaan niin mene.

Huhtikuulla oli vaihteen vuoksi montaa kiirettä ja kaikenlaista huoltakin. Onneksi flunssat ja loukkaantumiset on sentään pysyneet poissa. Pikku kireyksiä ei passaa laskea lukuun 😛

Kisoja odotellessa kävästiin mm. Hesassa Kultsalla seuraamassa nyrkkeilyä.
Meidän omalle salillekin treeniä vetämään buukattu Dayron Lester voitti hienosti matsinsa.
 
Näillä tyypeillä pitää olla pääkoppa kunnossa, jos mielii pärjätä. Niin se pitää olla voimanostajallakin.  Itsevarmuuden pitää olla tapissa, mutta pysyä silti nöyränä. Iloinen mieli ei ole haitaksi 😉

Juuri ennen vappua Dayron saapui meidän treenisalille vetämään kaksi nyrkkeilytreeniä, ja meno oli huikaisevaa. Saimme olla 3 tuntia huippuohjaajan opissa. Dayronilla oli jalat maassa ja lämmin fiilis koko treenin ajan. Mahtava lahjakkuus ja persoona!

Itsellä toki pyöri takaraivossa ajatus, paljonko tämänlainen treeni vie voimaa käpälistä. Nyrkkeilytreeni on itsellä ollut sivussa jo jonkin aikaa, ettei penkkitreeni kärsisi liikoja.
No kyllä sen sitten pari päivää paikoissaan tunsi, että jotain tuli tehdyksi..
Nyt alkaa olla jo normaali olotila.

Nyt on aikaa vielä muutamalle treenille ja sitten lasketellaan maaliin.
Kisa tulee olemaan tiukka, eikä mitään tule taatusti ilmaiseksi. Nostojen korotukset pitäisi vaihteeksi osata tehdä juuri siihen rajalle, mikä on vielä mahdollista. Ja koskaanhan ei voi tietää montako grammaa on liikaa. Niinpä isolla riskillä mennään, ja toivotaan erittäin hyvää päivää ja paljon tuuria. Jos kaulaan tupsahtaa joku muukin kuin osallistumismitali, niin olen aivan älyttömän onnellinen moisesta bonuksesta.

15.5. ollaan siis kovan paikan edessä. Kisahotelli on buukattu, maajoukkuvermeet valmiina. Mukana reissaa Jani, lyhyt kisamatka onneksi mahdollistaa ikioman huoltajan. Ja tietenkin menossa mukana myös meidän arvokkaat yhteistyökumppanit! Let’s rock!!