Kuudes heinäkuuta koitti sitten päivä suunnata nokka jälleen kohti Ruotsia.
Ensimmäiset kansainväliset varustevoimanostokisat kohteena, ja ensimmäinen kisa missä kaikki varustevoimanostoon kuuluvat varusteet olisivat itsellä käytössä.

Ehkäpä taas vähän pyrstö edellä puuhun meininkiä, mutta koska mahdollisuus oli, niin pitihän se käyttää. Treenit kisan alla menivät myös hyvin.

Pari kertaa ennen kisaa käytiin kokeilemassa polvisiteiden sitomista ja käyttöä Pornaisissa, Etelä-Suomen voimanostajien treeneissä ja Kaj Mattilan opastuksella. Tästä mahdollisuudesta iso kiitos Pornaisten poppoolle!
Kolme kertaa taidettiin siteitä testailla kotosalla. Vaihtelevalla menestyksellä. Mutta kaikkineen kokemus niiden kanssa antoi toivoa siitä, että kyykkyynkin saataisiin siedettävät lukemat. Joten hetken pohdinnan jälkeen päätettiin nekin kisaan vetää päälle polvilämppäreiden sijaan.

Matkaan Turusta laivalla. Koska lentäminen ei kovin houkuta, vieläkään..

Lähtö oli hieman surumielinen. Kuin viime syksyn Halmstadin toisintona, jouduin vähän ennen kisaa luopumaan yhdestä koiristani, mysteeri sairauden viedessä voiton. Bonuksena jo seuraavakin veteraani alkoi sairastella pari päivää ennen lähtöä. Ja hetken senkin puolesta mietin koko reissua. Jani oli kuitenkin lomalla mun reissaamisen ajan. Joten lähdin reissuun ja toivoin parasta seuraavan sairastelijan kohdalla reissun aikana.

Kisapaikka oli onneksi tällä kertaa vain n.100 km Tukholmasta ja suunnistaminen sujui ongelmitta.
Varmastikin yksi parhaita kisapaikkoja missä tullut käytyä. Tyylikäs lava, sopivasti musiikkia ja todella iso lämmittelyalue.

Eskilstunakin varmasti näkemisen arvoinen kaupunki. Mutta vanhoista ehkäpä viisastuneena, jätin paikkojen katselun tällä kertaa väliin. Pitkä kävelylenkit ennen kisaa ei välttämättä ole ihan hyvä idea.

 
Kisapäivänä varusteet sopivasti leväälleen, sitä tilaa kun oli.
Tällä kertaa kisaluokkana -76kg ja omaa painoa puntarilla 69,05kg. Hupsahti hieman liian alaskin. Joten rimaa hipoen puntarista läpi.

Kaikki kisavideot kisajärjestäjän striimistä napsattuna täällä 

Kyykkyyn startattiin painolla, minkä piti oleman riittävä, jotta syvyys löytyy.
Mikä lie, mutta jo ekassa pukulämmittelyssä meinasi nupista huipata. Ehkäpä kisajännitys.
Niinpä aloituspainon telineestä oton jälkeen tuijottelin tavallista pidemmän aikaa lattiaan, kun tuntui ettei tasapaino ole ihan kondiksessa.
Eka kyykky kuitenkin onneksi hyväksytysti läpi, vaikka tuntuikin, että loppuasentokin meinasi horjahtaa. Sen jälkeen alkoikin ongelmat.

Seuraava 150kg piti oleman helppo homma sekin. Vaan eipäs ollutkaan. Alaslaskussa tapahtui pieni pomppu ylöspäin. Ja sen myötä ei auta, vaikka käy alhaalla ja tulee ylös. Nosto hylkyyn.

Koskapa paino ei ollut ongelma, lisättiin seuraavaan nostoon vielä vitonen, jottei muut karkaisi liian kauaksi.
Ehkäpä sekin oli virhe, mene ja tiedä.
Tanko lähti matkaan huonosti, liikkuminen taaksepäin eteni huonosti ja tuntui, että jäin liian lähelle telinettä. Heti kohta squat komennon jälkeen piti lähteä alas, vaan horjahdus ja nytkähdys ylöspäin tapahtui jo heti lähtöön. Tiesin, ettei enää kannata tuhlata voimia kyykkäämiseen ja asento oli surkea. Joten jäi sitten 10 sentin “kyykyksi” se.
Syytä olen toki pohtinut, jotta asiasta voisi oppia. Varmasti yksi oli ihan liian vähäinen treeni siteiden kanssa. Ne vei nyt naista, eikä nainen niitä. Vallankin kisakireydellä. Ja varmaankin kisajännitys tuotti omaa ongelmaa tasapainoon.
Tässä tumpeloidessa toki sijat 1 ja 2 karkasivat ihan turhan kauaksi kovemmilla kyykyillään. Otti ihan hitokseen päähän, koska lämppäreilläkin (ja puvulla) onnistuu normaalisti 150kg kyykky. Sekin olisi auttanut paljon lopullisen sijoituksen suhteen.
Kyykystä laji pronssia ainoalla onnistuneella 140kg kyykyllä.

Menneistä mokista nyt kuitenkin kait sen verran oppinut, että sain kuin sainkin kuupan nollattua kohti penkkiä. Onneksi. Vaikka ketutus oli suuri.
Lämmittely sujui mainiosti ja paitakin napsahti hyvin paikoilleen.

Eka nosto 100kg piti oleman riittävä tangon rintaan saamiseksi. Sen verran vissiin hermot kaikersivat mieltä, että nosto hyväksyttiin 2-1, toisen puolen hieman jätättäessä, vaikka painon ei mahdoton pitänyt olla.
Seuraava 105kg oli oma kisaenkka, ja sujui hyvin.
Kolmoseen suunniteltu 110kg nousi sekin 3-0 ja nyt sai tuulettaa, vaikka sitä harvemmin teen. Tuo nosto oli ehdottomasti oman kisan kohokohta. Ja kuittasi hitusen kyykkyä, parantaen yhteistuloksen tässä kohtaa sijalle kaksi ja penkin lajikultaa.

(Hauskana yksityiskohtana tangon ojentaja korjailee mun letin pois astinlaudalta 😀 Oli todella hyvät ja mukavat varmistajat kisassa, ja tästä järjestäjää jälkikäteen vielä kiittelinkin)

Jäljellä siis maastanosto, missä homman voisi vielä hoitaa kotiin, mutta ei todellakaan helpolla.
Ekaan maveen 155kg, mikä oli hidas mutta hyväksytty nosto. Seuraavaan 165kg mikä sujui paremmin.
Viimeiseen jäi huoltaja/valmentaja Mattilan tehtäväksi katsoa mitä tarvitaan yhteistuloksen kultaan. Sanoin, että jos kakkospaikka ei ole uhattuna, kolmoseen just se mitä tarvii.
Minä tuuppasin sormet korvii ja ekaa kertaa en tiennyt lavalle mennessä mitä tangossa on. Paitsi, että on kyllä riittävästi, sillä kurottavaa oli. Toki kuulin lavalle mennessä kuuluttajan sanat, että nostolla tulisi mave- ja yt ykköspaikka.

Paino lähti mukavasti liikkeelle, mikä oli kovin kiva asia. Mutta loppuojennuksessa toisen käden ote alkoi hieman aueta. Joten, odotetun good lift sijaan kuului kuuluttajan karut sanat, no lift.
Oliko syy huono loppuasento, vai tuo tangon hienoinen alaslasku lopussa. Ehkä molemmat. Tuomareilta tuli paria eriväristä lisävaloa. Tankoon oli lastattu 177,5kg, mikä olisi riittänyt yhteistuloksen kultaan.
Kyllä, harmitti taas, ja aika isosti. Monellakin tapaa EM kulta oli niin lähellä. Nyt lopputulemana mavesta laji hopeaa ja yt kakkonen huonolla lukemalla 415kg.

Penkissä ykköskorokkeelle, kokonaiskisan kakkonen. Ei soinut odotettu Maammelaulu.

 

Tulospettymyksestä huolimatta, muuten kisat olivat oikein hyvät. Upea porukka koolla ja hieno tunnelma! Kiitos kaikille!
Kiitos myös kannustajille, Janille kotona ja yhteistyökumppaneille!

 

Ennen Tukholmaan lähtöä vielä ravintelin kautta ja sitten ajelu Tukholmaan ja loppuyö satamassa laivaa odotellen.

Laivalla meni päivä ja illaksi kotiin. Missä odottikin uusi, ei niin kiva yllätys. Luna perulainen oli oudon oloinen, otti kuitenkin vielä namia, kun “äippä” tuli kotiin. Puolisen tuntia ja Luna nukkui pois kotisohvalla. Järkytys oli aika suunnaton. Mutta, elämä jatkuu kunhan tästä tokenee.
Ensi vuoden prioriteetit pitäisi päättää. Varustenostelua, vaiko klassista, vaiko mitä. Kaikkea ei oikein pysty täysillä tekemään samaan aikaan. Mutta katsotaan mihin päädytään.