Muutamia kisoja käyneenä, on ollut jännä huomata, miten joka kisa on oma lukunsa. Niin valmistautumisen, kuin palautumisen kanssa.

Tällä kertaa kisan päälle oltiin viikko ihan finaalissa. Toisinaan paluu treeneihin sujuu samantein. Tällä kertaa kisaan lähdettiin suht rennolla meiningillä. Joskus kisan alla meno on aika tervaa. No, oliko lopputulos sen parempi, mene ja tiedä.
Nyt on joka tapauksessa ensin reilu viikko huilittu, tehty paluuta treeneihin, ja sitten mietiskelty miten tästä taas edetään.

Treeni kisan alla sujui paremmin kuin aikoihin. Pari vuotta on aikalailla kontattu erinäisistä syistä.
Pientä päänvaivaa tuotti kiukuttelevat takareidet. Ja juuri päivää ennen reissuun lähtöä sairastunut koira, joka jouduttiin ihan yllättäin lopettamaan. Tuon jälkeen kotoa lähteminen ei ollutkaan niin kiva juttu. Mutta, matkaan..

Keskiviikkoiltana laivaan, ja kohti Ruotsia. Valitsin taas laivamatkailun, kun tuo lentäminen ei ole ihan ykkösenä mun suosikeissa. Toki kilometrejä oli tiedossa, mutta matkaseurahan oli ihan parasta A-ryhmää 🙂

Aamusta suunnistus Tukholmasta ulos, ja jo parin vuoden takaa tuttu pysähdyspaikka Brahehus.

Ennen kisaa varsinkin, evästys on oma lukunsa. Tällä kertaa paino ei ollut ongelma, mutta silti ei halua mitään yllätyksiä. Niinpä eväät matkasi mukana, ja yksi parhaista Metsärannan Retkieväs. Kylmänä toki, mutta ei haitannut.

Liiankin pitkäksi venyneen ajelun jälkeen löysin ekan majapaikan. Vandrarhem Kaptensham Halmstad oli ehkä yksi huonoimmista valinnoista, mitä on eteen osunut. Kisahotellin korkea hinta kuitenkin laittoi etsimään ekaan yöhön halvemman vaihtoehdon. Toki sen olisi voinut etsiä Halmstadin ulkopuoleltakin, näin jälkiviisaana..
Hostelille saapuessa henkilökuntaa ei ollut missään, ja sisäänkin piti päästä. Infonumero päätyi ruotsinkieliseen vastaajaan. Toisen matkaajan avustuksella löytyi boksi, ja siihen koodi, mistä löytyi avain huoneeseen. Henkilökuntaa en koko visiitin aikana nähnyt.

Perjantaiaamusta kisahotellille ja kisoihin vaadittuun koronatestiin. Kisapaikalle ei ollut kellään asiaa ilman tuoretta testiä.
Hotelli toki oli ihan eri tasoa, kuin edeltäjä.

Perjantain pääsin myös ihmettelemään kisapaikkaa. Eleikon pääkonttoria ja treenitiloja.

Kisapäivänä ei kauaa malttanut hotellilla makoilla, vaan kohti areenaa.
Fiilis oli ihan jees, ja Suomen voimanostoliiton huolto huippuluokkaa. Kiitos vielä Seija, Teemu ja Mats! Ei todellakaan tarvinut nostajan kuin nostella. Kaikkineenkin fiilis kisapaikalla oli hyvä, ja tunnelma erinomainen.

Puntari näytti omaksi painoksi tällä kertaa 64,98kg.

Joka nostoon laitettiin varma aloitus. Kyykky 117,5kg ja toinen 125kg menivät kuten piti. Kolme valkoista ja hyväksytyt nostot.
Treenien perusteella kolmanteen vähän arvoin mitä se olisi. Mutta päivän tuntemuksen mukaan se oli 130kg, joka sivuaa aikaisempaa kisaennätystä. Kyykky on aina ollut mulla hankalin, ja jumittanut kauan samoissa lukemissa. Välillä toki menty alaspäinkin 🙁

Video; 130kg oli tälle päivää hyvä valinta, ja hyväksytty kaikin tuomariäänin.

Kahden ryhmän kisa mahdollisti hieman rauhallisemman tahdin, onneksi. Edelliset MM-kisat pisteltiin yhdellä ryhmällä, ja tuntui, että juostiin vain nostosta ja nostomuodosta toiseen.

Penkin lähtöön 77.5kg, mikä sikäli surkeaa, että jossain kohtaa kisoissa aloitukseen pystyi laittamaan 85kg. Mutta.. Ensimmäinen, ja toinen 82,5kg ok ylös.
Hitusen jännitin Eleikon kisapenkkiä, joka on erilainen kuin millä yleensä treenaan. Mutta onneksi ahteri pysyi penkissä.

Videolla 82,5kg;

Kolmas 85kg piti olla ihan nostettavissa, mutta taas teki penkki kepposet. Lähdössä tanko painoi enemmän kuin mitä mukamas piti, ja syy hylkyyn oli arvatenkin varaslähtö. Vähän samaa sarjaa kuin viime SM-kisoissa.. Hermosto teki tepposet, ja nytkäytti tankoa ylöspäin ennen start komentoa, ja se siitä, vaikka sen miten väkisin leivot ylös.
82,5kg toi mukanaan lajipronssia. Joka ei suuremmin lämmittänyt, kun 85kg olisi tuonut lajikultaa.

Viimeisen lajin kohdalla kyseessä oli sitten “vain” yhteistuloksen varmistaminen, ja tuloksen parantaminen.
Aloitus 145kg, ja seuraava 155kg, ylös kuten pitikin. Seuraavakin, 160kg, piti olla ihan nostettavissa, vaan eipä sitten taas ollutkaan.
Selkä sanoi jo penkin kohdalla, että ei nyt ihan kiinnosta. Eli väsy iski. Myös lähtöasennot maastanostossa oli huonot. Liekö syynä takaraivossa muistutellut takareisikipu vai mikä, mutta viimeiseen maveen lähtö oli surkea, kokonaisuudessaan yritys surkea, ja tulos sen mukainen. Että josko sitten seuraavissa kisoissa saisi tämänkin taas nostettua.

Video; 155 kg

Lopputuloksena siis, Yhteistulos 367,5kg, mikä toki parempi kuin edellisissä SM-kisoissa. Oma paino siellä oli toki pari kiloa vähemmän. Mutta omat kisaenkat ei tässä kyllä paukkuneet. Jos nyt ei ajatella sitä, että kyseessä oli ensimmäinen klassinen voimanostokisa -69kg sarjassa.

Yhteistulos ja maastanosto olivat sarjan M40 -69kg uudet SEt.

Mihin olen tyytyväinen, niin kyykky on palautunut edes vähän sinne missä se joskus oli. Penkki on vielä kaukana hyvistä ajoista, ja mave hiipii perässä. Mutta toki kolme valkoista hyväksytyistä nostoista kertoo, että säntillisesti tehdyt treenit tuottaa tulosta. Korkeilla kyykyillä kun ei tee mitään, ja muutenkin tekniikat pitää kestää tuomaroinnin.

Seuraavia kisoja harkitaan. Onko ne SM-kisat marraskuulla, vai olisiko syytä keskittyä taas treeniin.

Ihan parhaat mavesukat a la Sukkamestarit on mulla olleet treenissä ja kisoissa mukana jo hyvän aikaa. Tässä istutaan kisan jälkeen, vähän rähjääntyneenä kuten kai kuuluukin,  lämppäalueella, ja mietitään miten tässä näin kävi 😀

Lajipronssi penkistä. Kuva; Teemu Ahtiainen

Kisan päälle sitten taas heti autonrattiin. Suuntana Tukholma ja aamulaiva.

Brahehus oli edelleen tutulla paikkaa.

Brahehusin seuduilla sainkin sitten vähän lisäjännitystä auton öljyvalon siivittämänä. Onneksi osuin huoltikselle, jossa neuvottiin, ja kotoa Jani hoiti etäopastusta. Onneton tunari auton kanssa  lisäili öljyä konehuoneeseen,  ja taas mentiin. Autoa siis odottaa huoltokeikka ihan just..

Yö ja aikainen aamu kuluteltiin aikaa satamassa, siitä laivaan, aamupalalle, ja unille. Liikunta tässä kohtaa oli kyllä jo aika kankeaa, ja kiipeäminen laivan rappusissa oli “mielenkiintoista”.


Näin tuli yksi episodi käytyä taas. Paremminkin olis voinut mennä, toki myös huonommin. Takaisin treenin pariin..

Korvaamaton apu, kuten aina ennenkin, on kotona aviomies Jani. Joka hoiti jälleen kotihommat ja elikot, ja on mukana tukena treeneissä ja elämässä. Edelleenkään näitä asioita ei tehdä yksin.

Suuri apu on myös meidän upeat yhteistyökumppanit;

Metsärannan Liha
R-kioski Marjo Lehtinen oy,  Akaa-Hämeenlinna
Tmi Sami Uutto
Raven X
Tmi Kengitys ja lomitus M. Taskila
Urjalan puu ja metalli
Sukkamestarit

Erittäin kiitollinen olen myös Nuutajärven lasikylän kultturisäätiölle, joka on mahdollistanut harjoitteluni tiloissaan. Koronasulkujen aikaan varsinkin treenaaminen olisi ollut hyvin hankalaa.

Kaikki kisavideot Youtube kanavalta

Kiitos! Matka jatkuu..