Aihearkisto: Treeni

Two weeks out..

Kaksi viikkoa FPO voimanoston SM-kisoihin..
Mihinkäs se aika taas meni? Tässähän ollaan vielä ihan vaiheessa. Tai no, varmaan paremmassa vaiheessa kuitenkin kuin ekojen SM-kisojen suhteen mihin lähdettiin aika ex-tempore. Tosin ei niistäkään kisoista ole kuin 8 kuukautta jos paremmin ajattelee.
Ja sitten taas loppupeleissä ei sitä koskaan valmis ole kuiteskaan että näillä mennään, jälleen kerran 😛

Lue loppuun

Loma.. Ja uusi startti :-)

Niihän siinä sitten kävi että huilaamattomuus alkoi vähän kostautua.
Testailtiin uutta ohjelmaa, mutta seuraamuksena melkonen särky käsissä ja fiilis ettei tästä nyt oikke tule mitään. Noususuunnassa vaan oma paino ja se nyt ei ihan ollut tarkoitus.

Tammikuun alussa käytiin vielä kyykkäilemässä Forssan Vesihelmessä mitä mainioimmassa seurassa saamassa myös vinkkejä tulevaan ja tulihan sieltä myös kehotusta siihen lepoon.
Kyllä se itselläkin kävi mielessä mutta sehän on laiskottelua..
Löysempi treenipäiväkin on laiskottelua you know..  Lue loppuun

Rauhallista Joulua!

Joulukaloreille tehtiin tilaa vielä Aatonaattona huhkimalla normaalin treeniohjelman mukaisesti, joskin “vääränä” päivänä. Eli torstain ohjelma siirrettiin keskiviikolle ja torstaille lepopäivä. Meillä kun elämä rakentuu salipäivien mukaan nykyään.
Joskus se rakentui koiranäyttelyiden ympärille ja minkä ympärille milloinkin. Nyt näin. Perjantaina pääsee taas normaaliin aikatauluun 🙂  Lue loppuun

InBody-770 mittailua

Helmikuulla -15 kävästiin Tampereella Inbody 720 laitteen mittauksessa. Tulos oli paljon positiivisempi mitä odottelin. Tosin vaatteista vähennys, olikohan 1,5 vai 2kg, jäi hieman mietityttämään, sillä paino oli sitten aika alakanttiin vrt. kotivaaka ja rasvaprossakin aikas alhainen. Siis siihen mitä odottelin olevan.  Lue loppuun

Kinttutreeniä

Lähiseudun ainoa power rack teline löytyy Paras salilta, Akaan Toijalasta.

kuntosali, paras sali akaa, voimanosto, powerrack, kyykkyteline

Paras salin lavaa ja kyykkypaikka

Sinne on siis hyvä suunnata kyykkäämään(kin). Paitsi jos monella muulla on sama ajatus perjantai-iltana 😛
No ruuhkan sattuessa kohdille, on sitä ennenkin selvitty ilman eli tavan telineelle ja tanko kyytiin. Lue loppuun

Juhannus 2015

Kyykky, penkki, mave, kolme pääliikettä.. Niitä pitäisi alkaa parannella jos tosiaan mielii sinne kisoihinkin joskus.
Paimiossa olisi syksyllä aloittelijoiden voimanostokisat. Sinne ei mennä jalkaprässi tuloksilla.
Matkalla on muutama “pieni” ongelma.
Kyykystä saa ylös 60-70kg, mave ei onnistu lainkaan koska lyhyet kädet, joten sitä ei ole treenattu paria onnetonta 60kilon nykäsyä lukuunottamatta, penkki sujuu jotenkuten. Tekniikka hanurista. Käsite että asioita pitäisi tehdä muutenkin kuin käsillä on tuntematon. Lue loppuun